Kauden 07-08 yhteenveto

Sen voisi tiivistää kahteen sanaan: hyvää harjoitusta! Syksyllä digikameraotokset vaihtuivat Lokakuun lopussa CCDn kuviin ja tarkentaminen tuli työlääksi ja haastavaksi. Kelejä oli ennen joulua montakin antaen tilaisuuden kokeilla kameraa. Siinä vaiheessa en vielä uskonut kameran olevan viallinen, mutta Tammikuussa ongelmat summautuivat Paramountin piirin hajotessa ja toiminta lopahti 2 kuukaudeksi. Kamera kävi tehtaalla ja Bisquelta tuli varaosa, joka mahdollisti loppukauden havainnot. Kevään uskomattoman huonot kelit eivät antaneet montaa yötä kuvata, joten nälkää jää uuteen kauteen 🙂 Värikuvaakaan en saanut vielä aikaan, mutta ehkä syksyllä kun saan oppia lisää viisaammilta. Päättyneellä kaudella kuvia on 18:lta yöltä ja yrityksiä useammaltakin pilviseltä.. Joitakin on vielä käsittelemättä ja tulevat sivulle kun ehtivät. Hieno asia on todeta Suomalaisten harrastajien olevan avuliasta ja opastavaa porukkaa.. Nykyiset laitteet ovat jopa vaikeita käsitellä ja apua tarvitaan! KIITOKSET vielä Markku Nissiselle, Petri Kehusmaalle, Sampsa Lahtiselle ja Arto Oksaselle, jotka ovat olleet ISO apu minulle (ja monelle muulle). Nyt odottelen uutta pääinstrumenttia ja apulaitteita, joista laitan tietoa sivulle kun tulevat.. Ihme juttu muuten, että kauden päätyttyä on selkeitä ollut enemmän kuin pilvisiä!!?? HÖH